Historia, 1990-luku

UPV:n historia lyhyesti (LÄHDE: UPV-Historiikki):

1950-luku     1960-luku     1970-luku     1980-luku     1990-luku     2000-luku

Kovaa panostusta

Kaudella 1990 UPV tavoitteli tosissaan nousua miesten pääsarjaan ja panostukset olivat sen mukaiset. UPV hallitsi runkosarjan alkupuolisko ollen näin kiinni jopa suorassa nousupaikassa, johon runkosarjan voitto olisi oikeuttanut. Loukkaantumiset ja Mansen Pesäpallon vahvat otteet käänsi UPV mietteet pois suoran nousun mahdollisuudesta kesän mittaan. Vahvoista persoonista koottu joukkue taisteli lopulta itselleen runkosarjan kolmannen sijan, joka oikeutti karsintapaikkaan. Karsinnoissa vastaan asettui tuttu kilpakumppani jo 1960-luvulta – Kouvolan Pallonlyöjät. Kahdella voitolla oli lunastettavissa paikka pääsarjaan. Ensimmäinen ottelu Friitalassa näytti kuitenkin Ulvilalle epäedulliset voimasuhteet. Veteraanipitoinen ja rutinoitunut KPL syttyi tosi paikassa hyvään peliin, mikä tiesi 11 tehtyä juoksua. Raajarikkoinen UPV oli haalinut kentälle parhaat mahdolliset nimet, mutta tulosta ei tullut riittävästi. Vaihtotilanteiden epäonnistuessa jouduttiin tyytymään 3 juoksuun. Kyyti oli kylmää myös Kouvolassa. Jo hiukan luovuttanut UPV kärsi selvän 3-9 -tappion, ja sen historia tuli jatkumaankin ykkössarjassa.

Naisten kauden kohokohdaksi muodostui Ulvilassa pelattu Itä-Länsi –ottelu. Järjestävän seuran toimihenkilöistä valitsijoille kelpasivat tällä kertaa Päivi Myllymäki, Taru Ketonen ja Sirpa Helin sekä pelinjohtajana toista kertaa perätysten esiintynyt Haapanen. Tuosta kesäisestä viikonlopusta muodostuikin melkoinen voimanponnistus ja -näyttö koko seuraorganisaatiolle. Lauantain pesisgaalaa vietettiin Yyterin hotellissa. Ohjelmasta vastasi tuolloin Ulvilan oman missijulkkiksen, Marita Hakalan, kanssa yhtä pitänyt Vesa-Matti Loiri, joka onnistui tinkimättömällä tyylillään yhdistämään huumorihahmonsa ja Eino Leino -tulkinnat samaan pakettiin. Gaala oli enemmän kuin onnistunut.

Itse ottelutapahtuma oli Friitalan kentälle päivän kestänyt suuri paluu loiston vuosiin. Mallikkaasti hoidettu markkinointi tuotti kentälle yleisöä ajan oloon ennätysmäisesti – 2783 kappaletta, ja sadattuhannet TV-katsojat saivat silmiensä eteen kahden tunnin ajan suoraa kuvaa Ulvilasta. Aurinkoinen sää kruunasi UPV:n ja kunnan näytöksen. Ainoa asia, joka jätti toivomisen varaa oli ottelun lopputulos. Kokeneen Ali Lindströmin johdolla operoinut Itä höykytti Lännen takakenttää pahanpäiväisesti. Ottelu ratkesi aikaisessa vaiheessa päättyen lopulta suurinumeroisesti 10-1. Tämä ei kuitenkaan pilannut päivää. Juhlan päätyttyä Ulvilan kentältä saattoi löytää onnellisia seura-aktiiveja ja onnellisen kunnanjohtajan. UPV:n naisjoukkueen kausi sujui mallikkaasti, mutta jatkopelit jäivät haaveeksi, sillä kerätyt pisteet oikeuttivat harmittavasti viidenteen sijaan.

90-luvun alun hiljaiseloa

Kaudella -91 UPV maksoi edelliskauden velkoja monella tapaa. Miesten joukkueessa riitti lähtijöitä ja kauden aikana tappiosumat seurasivat toisiaan. Kun raskas kausi lopulta päättyi, jouduttiin Ulvilassa jälleen toteamaan että sarjapaikka oli vaihtunut. Kun myös naisten kausi oli lähinnä taistelua sarjapaikan puolesta, ei Ulvilassa paistanut pesäpallokentälle aurinko. Vaikka naisten paikka säilyi, elettiin Ulvilassa 90-luvun alussa pesäpallollista hiljaiseloa. Kaudet 1992 ja 1993 muistuttavat seuran historiassa toisiaan. Miesten vaisut otteet kaudella -92 riittivät kyllä sarjapaikkaan, mutta kaudelle -93 oli vaikeata jopa saada joukkuetta. Joukkue kuitenkin kasattiin osin kokeneista, osin nuorista lahjakkuuksista. 70-luvun lopun lahjakas ikäryhmä tarttui haasteeseen ja kausi sujui siinä määrin hienosti että saavutetun neljännen sijan myötä Ulvilassa alettiin puhua uudesta tulemisesta. Naisten puolella pelaamalla ansaitusta sarjapaikasta jouduttiin luopumaan pelaajakadon vuoksi.  Muutoksia kokenut joukkue säilytti Ykkössarjassa vaivoin paikkansa. Sama laulu toistui vuotta myöhemmin. Sarjapaikka säilytettiin ja positiivisimmaksi anniksi taistelussa sarjapaikasta nousi nuorten pelaajien kokemuksen karttuminen.

Kohti Superpesistä

Kaudesta 1994 lähti UPV:n nousujohteinen jakso kohti pääsarjavuosia. Monella tapaa joukkue oli erittäin vahva eikä vähiten siksi että UPV:n kirkkain kasvatti Risto Tuominen palasi Ulvilaan. Vanhat konkarit olivat edelleen huippukunnossa ja uuden sukupolven esiinmarssi oli tosissaan alkanut. UPV voitti lohkonsa selvästi. Lohkon sisäisissä karsinnoissa vastaan asettui ensin UPV:n arkkivihollinen Kouvola. Ensimmäisessä ottelussa UPV:n huippukunnosta ei ollut tietoakaan vaan Kouvola paukutti kotikentällään voiton. UPV kuitenkin löysi vireensä ja voitti kaksi seuraava ottelua Ulvilassa ja tie lohkofinaaliin Riihimäkeä vastaan aukesi. Finaalisarja noudatti samaa kaavaa. Peltosaaressa Riihimäki oli parempi, mutta Friitalassa UPV sai Tuomisen johdolla tiiviiksi ja voitti kaksi perättäistä ottelua selkeästi. Nousun myötä Ulvilassa uskottiin jälleen parempaan huomiseen. Erikoisuutena voidaan mainita että heinäkuussa Itä-Lännen kynnyksellä UPV kohtasi Loimaalla pelattavaan arvo-otteluun valmistautuvan Lännen joukkueen. Naisjoukkueen kausi Ykkössarjassa sujui hyvin ja nuori joukkue sijoittui neljänneksi. Todellisia nousumahdollisuuksia ei kuitenkaan ollut.

Laaksoa ja kukkulaa nähnyt UPV tuli vuonna 1997 keski-ikään. Kahden sukupolven mittaista taivalta juhlistettiin aluksi mittavalla kenttäprojektilla. Jo syksyllä 1996 olivat alkaneet maansiirtotyöt, kun Friitalan kenttää alettiin laittaa ajanmukaiseen kuntoon. Kysymys oli optimaalisen pesäpalloalustan tarjoavan hiekkatekonurmen asentamisesta. Projekti oli kokoluokaltaan niin massiivinen, että se vaati seuraorganisaatiolta äärimmilleen vietyä venymiskykyä. Kevään vierastotteluiden jälkeen kesäkuun 7. päivä vietettiin hiekkatekonurmen avausottelua, kun UPV kohtasi kotonaan Puurtilan – ja voitti. Keskikesällä oli jälleen havaittavissa pientä alavirettä, mutta nyt UPV:n tahti pysyi kuitenkin koko ajan edellisvuosia parempana. Heinä-elokuun vaihteessa saatiin taas kunnolla juonen päästä kiinni, ja kolmen ottelun voittoputki nosti joukkueen tukevasti pudotuspeliviivan yläpuolelle. Lopullisesti paikka sinetöityi elokuun yhdeksäntenä päivänä, kun UPV voitti kotonaan Kajaanin 2-1. Lopulta runkosarjasijoitus oli komeasti kolmas, mikä tiesi kotietua ensimmäiselle kierrokselle. Pieni virstanpylväs oli saavutettu. Karsintaotteluissa Muhosta vastaan UPV voitti ensimmäisen ottelun. Muhos kuitenkin valmistautui huolella Ponkilan kohtaamiseen ja tasoitti voitot. Ratkaisevassa kohtaamisessa Muhos oli jälleen parempi ja UPV kausi päättyi. Naisissa UPV pelasi samalla tasolla kuin kahdella edellisellä kaudella. Omat kasvatit olivat rutinoituneita Ykkössarjatason pelaajia. Toisaalta venymistä ei nähty, ja sijoitus oli neljäs. Kaudet -95 ja -96 sujuivat Ulvilassa niin mies- kuin naisjoukkueenkin osalta samalla tavoin. Miehissä nuoria saatiin ajettua kovassa Ykkössarjassa hyvin sisään ja mm. loukkaantumisten myötä nuoret pääsivät myös vastuullisille paikoille. Molempina kausina UPV:n sijoitus oli kuudes. Risto Tuomisen UPV ura päättyi vuonna -96 Halsuaa vastaan pelattuun otteluun. Naisissa panostus oli kovaa ja UPV taisteli aina runkosarjan loppuun saakka nousukarsintapaikoista. Molempien kausien päätteeksi joukkueen oli kuitenkin todettava että kaksi joukkuetta olivat lohkossa parempia ja pelit päättyivät runkosarjaan ja kolmanteen sijaan.

Kaudella 1998 miesten runkosarja sujui UPV:ltä edelliskautta vaisummin. Hyvän alun jälkeen koettiin Ulvilassa heinäkuun taantuma ja joukkue ajautui lopulta kovaan taisteluun nousukarsintapaikasta yhdessä Muhoksen kanssa. Homma ratkesi lopulta erikoisella tavalla, sillä Vähäkyrön ja Muhoksen välinen ottelu jouduttiin siirtämään rankkasateen vuoksi eikä PPL ja Muhos päässeet yhteisymmärrykseen uudesta ajankohdasta. Muhos tuomittiin ottelun häviäjäksi. Näin se menetti arvokkaita pisteitä. UPV voitti viimeisessä ottelussa Muhoksen kotonaan ja lunasti vaiherikkaan runkosarjan päätteeksi karsintapaikan. Karsinnassa UPV:n vastustajaksi asettui Pallo-Veikot Imatralta, joka oli ulvilalaisittain tutun Raimo Braggen luotsaama lahjakas miehistö. Se osoittikin vaarallisuutensa Linnalassa marssien helppoon 2-0 voittoon. Toisessa ottelussa Friitalassa molempien joukkueiden sisäpeli tuntui olevan kipsissä. UPV oli sen verran parempi että kykeni ensimmäisellä jaksolla tekemän kaksi juoksua Imatran yhtä vastaan. Toisen jakson päätyttyä tasan siirtyi ratkaisu jälleen Linnalaan. Kolmannessa ottelussa tahtipuikkoa heiluttivat UPV:n nuoret pelaajat. Seppo Arbeliuksen ja Jyri Tarmon kunnarit sekä Raittilan sivallukset riittivät makeaan voittoon ja tie nousukarsintaan aukesi.

Paras viidestä systeemillä pelatussa nousukarsinnassa UPV:llä oli kotietu Loimaata vastaan. Ensimmäinen ottelu Friitalassa oli tasainen, mutta UPV hyödynsi yllättäjän roolia siinä määrin hyvin että se kykeni voittoon. Loimaa sekoitti pakkansa uudelleen omaan kotiotteluunsa ja tämä tuntui tepsivän. Niukka voitto tasoitti ottelusarjan ja moni uskoi kelkan kääntyneen. UPV kuitenkin sisuuntui ja tuli kolmannessa ottelussa Friitalassa molemmilla jaksoilla takaa ohi ja voittoon. Loimaalla ottelun tärkeys näkyi Ulvilan otteissa. Molemmat joukkueet tunsivat jo toisensa ja nihkeä vääntö kääntyi jälleen kotijoukkueelle. Näin ollen mentiin ratkaisevaan viidenteen otteluun, joka pelattiin Friitalassa syyskuun kuudentena päivänä. Alkusyksyn aurinkoinen sunnuntai ja pelin dramaattinen panos toi uuden ajan ennätyskatsojamäärän. 1 700 silmäparia näki kamppailun, jossa olivat vastakkain suhteellisen vapautuneesti pelannut UPV ja selvästi paineista kärsinyt LP. Ratkaisut nähtiin jo ensimmäisellä jaksolla, kun UPV jauhoi kärjellään väkisin tilanteita, joista konkarit Raittila ja Juhani Saarinen löivät tarvittavat juoksut. Pillin soidessa taululla komeilivat lukemat 1-0 (6-2,1-1). Yli sukupolven mittainen korpivaellus oli päättynyt. Pimeimmillä hetkillä mahdottomalta tuntunut asia oli yht`äkkiä totta. Ulvila oli jälleen pesäpalloilun pääsarjapaikkakunta.

Ensimmäiselle Superpesiskaudelle UPV hankki kuusi uutta pelaajaa sekä pelinjohtajan. Sopupelien varjossa pelattu kausi alkoi hienolla voitolla Pattijoesta, mutta kauden kuluessa saatiin huomata että joukkue ei ollut tarpeeksi iskukykyinen tavoitellakseen paikkaa pudotuspeleihin. Sopupelien pelikiellot ja loukkaantumiset syöksivät UPV:n putoamiskurimukseen ja runkosarjan 11. sija merkitsi karsintapelejä Haminaa vastaan. Näissä peleissä UPV:n rutiini riitti ja 3-1 otteluvoitoille se varmisti että visiitti Superpesikseen ei jäänyt ranskalaiseksi. Kuudes syyskuuta 1998 oli UPV:lle aikainen jouluaatto myös sikäli, että seuran naisetkin varmistivat pelillisen nousunsa suomensarjasta ykkössarjaan voitolla Lahden Maila-Veikoista. Vapautuneen iloisesti koko kauden pelannut joukkue pelasi kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla niin hyvin, että Anne Jokelan, Kaisu-Leena Raikiston, Niina Mikkolan ja lukkari Minna Muurisen johdolla joukkue nousi takaisin. Pelillinen puoli oli siis kunnossa, mutta seuran resurssien keskittämispolitiikka ja Porin Pesäkarhujen alueellinen valta-asema naispesäpalloilussa pakottivat joukkueen pysyttelemään yhä suomensarja-asteella.