Historia, 2000-luku

UPV:n historia lyhyesti (LÄHDE: UPV-Historiikki):

1950-luku     1960-luku     1970-luku     1980-luku     1990-luku     2000-luku

UPV yrittää menestystä tosissaan

Uuden vuosituhannen ensimmäinen Superpesiskausi sujui UPV:ltä edellistä paremmin. Hyvät otteet kauden aikana ja ratkaisevien pelien voitot siivittivät UPV:n menoa niin että lopullinen runkosarjasijoitus oli seitsemäs, niukasti Seinäjoen takana. Näin ollen kautta aikain ensimmäiseksi miesten pääsarjan pudotuspelivastustajaksi tuli kivenkova sarjakakkonen, Hyvinkään Tahko. UPV valmistautui ottelusarjaan huolella. Sekä Niemelä että Leppäniemi viettivät pitkiä iltoja analysoidessaan Hyvinkään heikkouksia. Ensimmäinen ottelu Pihkalassa osoitti, että työ oli onnistunutta. UPV vei yllättäen ensimmäisen jakson, mutta lopulta sisuuntunut Tahko vei ottelun supervuorossa. Friitalan ottelua seurasi lähes 1 700 katsojaa, jotka saivat myöskin nähdä yrittelijään UPV:n. Jari Tyynelän kylmän viileällä sivalluksella joukkue onnistui jälleen avausjaksolla horjuttamaan Tahkoa, mutta toinen jakso ja supervuoro olivat jälleen uusmaalaisten juhlaa. Kolmas ottelu Hyvinkäällä oli enää muodollisuus. UPV:n kausi oli ohi elokuun 12. päivä. Myös junioripuolella kausi oli tällä kertaa myös menestyksellisesti enemmän kuin onnistunut. Seura sai pitkästä aikaa varsinaisen jackpotin. Äärimmäisen lupaava D-tyttöjoukkue (1987 ja 1988 syntyneitä) toi seuralle sen historian kuudennen junioreiden Suomen mestaruuden Mika Mikolan, Kati Koivulan ja Anni Pykilän valmennuksella.

Kausi 2001 oli UPV:lle uuden pääsarjakauden paras. Joukkue pelasi tiivistä ulkopeliä ja ennen muuta sen kotiutusarsenaali kesti vertailussa ketä tahansa vastaan. Erityisesti lyöjämörssäri Petri Raittila vire oli huima. Hän voitti lyöjäkuninkuuden 95 lyödyllään. Ulvila taisteli runkosarjassa viidennen sijan ja pudotuspeleissä vastaan asettui Pattijoen Urheilijat. Pattijoki osoitti vaarallisuutensa heti ensimmäisessä ottelussa Rännärillä. Vaikka joukkueiden keskinäiset kohtaamiset olivat menneet runkosarjassa tasan, ei Pattijoki antanut yllättää itseään Ulvilalle merkittyä yhtä jaksovoittoa enempää. Ulvilan kausi päättyi Pattijoella kolmannessa ottelussa niukimmalla mahdollisella tavalla, kun se kärsi raivoisan taistelun jälkeen tappion kotiutuslyöntikilpailussa.

Kaudella 2002 UPV koki melkoisia muutoksia. Osa vierastyöläisistä jatkoi edelliskauden päätteeksi vaellustaan ja näin joukkueeseen jäi ammottavia aukkoja. Niitä paikkaamaan löydettiin kuitenkin jälleen ulkopuolisia vahvistuksia ja näin kauteen voitiin lähteä toivonkipinä silmissä. Nihkeän alun jälkeen UPV sai pelinsä kulkemaan hyvin. Vielä kun sarjajärjestelmä määräsi Ulvilan kohtaamaan viisi kertaa kokonaan kauden aikana pisteittä jääneen Kankaanpään Mailan, näytti Ulvilassa runkosarjan päätteeksi hyvältä. Se sijoittui kuudenneksi ja sai vastaansa puolivälierissä Hyvinkään Tahkon. Ensimmäinen ottelu Pihkalassa kirjattiin niukasti Tahkolle. Toisesta ottelusta muodostui ottelusarjan kulmakivi. Friitalassa pelattu ottelu oli tiukka ja ratkaisua haettiin jälleen kotiutuslyöntikilpailusta. Tässä Tahko onnistui lyömään yhden juoksun enemmän ja meni näin otteluvoittoon. Tästä UPV ei enää toipunut ja kolmas ottelu Pihkalassa oli lähinnä muodollisuus.

Vuoden 2002 osalta oma lukunsa oli Mika Mikolan ja Kati Koivulan tyttöjoukkueen sankaritarina. Kaksi vuotta aiemmin D-tyttöjen leirikultaa voittanut joukkue vietti yhdessä tiiviin vuoden (160 kokoontumiskertaa) seikkaillen, keskustellen, talkoita tehden – ja ennen kaikkea harjoitellen. Esimerkillisen joukkueen kausi huipentui Siilinjärven nuorisoleiriin, jossa joukkue eteni aina finaaliin asti, ja onnistui vielä siinäkin kaatamaan ennakkosuosikkina pidetyn Lapuan Virkiän. Seuran seitsemännen junioreiden SM-kullan voittanut yhdistelmä palkittiin piirin parhaana juniorijoukkueena. Joukkueessa pelasivat Anu Aalto, Anna Heinikangas, Taru Heinikangas, Hanna Hirvikoski, Emmi Jaakkola, Laura Kivisalo, Jaana Marjamäki, Heidi Mäkinen, Jenna Nummijärvi, Jenni Nummi, Pipsa Ritala, Jenni Seppälä ja Tea Sulonen.

Sukellus ja pelastus

Kaudelle 2003 lähdettiin kovin odotuksin. UPV oli saanut jalkeille hyvin ryhmän, jonka uskottiin taistelevan parhaimmillaan jopa mitalista. Luulo ei kuitenkaan ole tiedon väärtti. Kauden 2003 ryhmä ei nivoutunut missään vaiheessa yhtenäiseksi joukkueeksi ja kun kymmenestä ensimmäisestä pelistä oli saldona vain yksi voitto, voitiin puheet menestyksestä unohtaa. Alun takkuilun jälkeen UPV sentään saalisti hieman paremmin pisteitä, mutta runkosarjan toiseksi viimeinen tila pisteellä ennen Kouvolaa sysäsi UPV:n vääjäämättä karsintasarjaan. Yleisesti uskottiin että Superin joukkueet pitävät helposti paikkansa altavastaajina lähteviä haastajia vastaan, niin Ulvilassakin. Toisin kuitenkin kävi, sillä urheilu ja joukkuepelaaminen osoittivat jälleen kerran sen että pelit ratkaistaan kentällä. Kitee oli ainut joukkue, joka säilytti paikkansa Superissa, nousijoita oli kolme. Ulvilassa ajauduttiin tilanteeseen, jossa 46 vuotta jatkuneen perinteen katkeaminen oli veitsen terällä.

Pesäpallollinen syksy 2003 oli Ulvilassa sateisen harmaa. Tausta-asiat olivat solmussa ja intoa Ykköspesiksen pyörittämiseen ei tuntunut olevan. Hädän hetkellä UPV:n pelastamisoperaatioon ryhtyivät pelaajat itse. Perustettiin erityinen Pelaajat ry., jonka jäsenet sitoutuivat hoitamaan tausta-asiat pelaamisen ohella, vielä ilman korvauksia. Talven taittuessa kevääksi huomattiin että jalkeilla oli nimivahva ryhmä Ykköspesiksiin. Puolet joukkueesta olivat huippunopeita etenijöitä ja Superpesiskokemusta oli laajalti. Heti ensimmäisestä ottelusta lähtien UPV joutui melkoiseen kiirastuleen. Vaikka vastustajatkaan eivät olleet helpoimmasta päästä, löytyi suurin ongelmakohta joukkueen sisältä. UPV:llä ei ollut lukkaria. Elintärkeällä pelipaikalla aloitti kauden aikana seitsemän pelaajaa ja pelin aikana kävi kotipesässä muutama lisää yrittämässä onneaan. Tasoitusta jouduttiin antamaan liikaa eikä pisteitä herunut toivotulla tavalla. Lopulta kokenut Jukka Marttala sai pallon pysymään lavalla ja kurssia saatiin korjattua. Runkosarjan päätyttyä voitiin kuitenkin todeta, että kovassa etelälohkossa UPV:n tie kulki putoamiskarsintaan. UPV selvitti tiensä kuiville helposti Haapajärveä vastaan ja raskas kausi oli saatu päätökseen. UPV oli edelleen pesäpallokartalla.

Seuraavat kaudet sujuivat UPV:ltä paremmin. Kaudella 2005 UPV selvitti vaihtelevasti menneen runkosarjan jälkeen tiensä nousukarsintaan, jossa A-poikien Suomen mestarijoukkue Alajärven Ankkurit osoitti kuitenkin olevansa niskan päällä ja otti UPV:n nenän edestä paikan Superpesiskarsintaan. Seuraavan vuonna osat vaihtuivat. Samainen Ankkurit tuli UPV:n karsintavastustajaksi. Tällä kertaa kotietu oli UPV:llä ja sen turvin Pesä-Veikot lunastivat tiensä Superpesiksen karsintasarjaan. UPV sijoittui kahdeksan joukkueen karsintasarjassa seitsemänneksi ja näin kolmessa vuodessa oli Pelaajat ry:n toiminnan turvin joukkue saatu samalle tasolle, mihin se 2003 jäi. Kaudella 2007 Pelaajat ry lopetti toimintansa ja myös edustusjoukkue siirtyi Ulvilan Pesä-Veikot ry:n alle. Joukkue koki muutoksia ja uusille vastuunkantajille tarjottiin mahdollisuutta. Joukkue osoitti että vastuuta kannattaa jakaa ja vahvan esityksen jälkeen voitiin todeta UPV:n olleen koko Ykköspesiksen toiseksi paras joukkue. Nousukarsinnoissa Yivieska sai tuta UPV:n kovuuden ja Superpesiksen karsintasarjapaikka tuli suoraan 2-0 voitoin. UPV:n materiaali oli kuitenkin kapea ja toisena vuotena peräkkäin UPV joutui karsintasarjaan siipirikkoisena avainpelaajien loukkaantumisten vuoksi. Toisaalta vuonna 2007 nousu oli kiven takana, sillä vain kaksi parasta seitsemän joukkueen sarjassa lunasti Superpesispaikan. UPV jäi karsintasarjan viimeiseksi, mutta se ei jäänyt pitkäksi aikaa nuolemaan haavojaan vaan onnistui syksyn aikana keräämään vahvan joukkueen kaudelle 2008.