X
VS
vs
Jyväskylän Kiri
1-0 (2-1, 1-1)
21.6.2017 18:00 @ LähiTapiola Areena

Raportti

UP-V lähti Jyväskylän Kirin kaatoon ilman hyvin viime pelissä pelanneita Joonas Peltomäkeä ja Joni Levää, jotka matkasivat Hyvinkäälle KaMan B-poikajoukkueen kanssa. Kokoonpanossa pelasivat kuitenkin farmisopimuslaiset Arttu Vilander ja Roope Reinikka. Myös Manselta lainassa oleva Luukas Poutanen nähtiin yhdeksikössä. Kiri oli ennen ottelua ulvilalaisia ylempänä sarjataulukossa ja aloittikin ensimmäisenä sisävuorossa.

Sataprosenttisesti kentälle mennyt etenijäjokeri, Ilkka Ylitalo, toi ottelun avausjuoksun, kun Juuso Tajakka kotiutti Ylitalon heti ensimmäisen kolmostilanteen jälkeen. Lisäjuoksuja ei jyväskyläläisiltä enää koko ottelussa nähty. UP-V vastasi omalla vuorollaan kahdesti, kun ensin Poutanen kotiutti Reinikan ja heti perään Joonas Malmberg saatteli Tuukka Mansikkamäen onnistuneesti kotipesän turviin. Vaikka molemmat joukkueet rakensivat hyvin kolmostilanteita, juoksut jäivät vähiin ja lopulta ensimmäinen jakso päättyi kotijoukkueelle lukemin 2-1.

Edustusjoukkue aloitti toisen jakson pirteästi kolmella kolmostilanteella. Tuloksena oli kuitenkin vain yksi juoksu, kun Mikko Talvitie kotiutti Juho Rannon. Pitkään saatiin odotella seuraavaa juoksua, sillä kumpikaan joukkue ei onnistunut juoksujen teossa pitkään aikaan. Jyväskylä rakensi viimeisellä tasoittavallaan kaksi kolmostilannetta, joista yksi riitti tasoihin pääsemiseen. Tajakka oli jälleen kerran lyöjänä, kun Iiro Nokkala juoksi kotiin. Ottelun toinen jakso päättyi siis lukemin 1-1 ja yksi piste meni jälleen liitolle.

Jyväskylästä palkittiin tällä kertaa hyvin lukkarin tontilla pelannut Atte Brandt sekä sisäpelissä kunnostautunut Konsta Hyötyläinen. UP-V:n kakkospalkinnon sai tällä kertaa Roope Reinikka, joka pelistä toiseen pelaa takuuvarmasti niin sisällä kuin ulkona. Ykköspalkinnon saajaa ei tarvinnut kauaa arpoa Appilla, sillä ulkopelin herra, Mikko Talvitie, palkittiin jälleen Ulvilan parhaana. Talvitie napsi jälleen kärpäsiä ja piti vastustajan etenijät muutenkin hyvin aisoissa.

UP-V:n seuraava peli pelataan tulevan keskiviikkona Pöytyällä. Tämän jälkeen onkin reilu viikon tauko ja sitten pelataankin kolme kotipeliä peräkkäin, kun ensin vastaan asettuu Tampere, sitten Ylivieska ja viimeisenä Lievestuore.