X
VS

Edustuksen harjoitusottelut

Edustusjoukkue pelaa neljä harkkapeliä ennen sarjakauden alkua 12.5. 

Tulevana sunnuntaina pelataan Ulvilan Automaatio Areenalla klo 16.30, kun Vähäkyrö saapuu vieraaksi. Joukkueet ovat kohdanneet hallissa kertaalleen ja silloin Vähäkyrö vei ottelun kotarin jälkeen 2-1. 

Puheenjohtajan tervehdys

Tervehdys Ulvilan Pesä-Veikkojen jäsenet!
 
Kesä tulee ja fiilikset kohenee. Tuleva kausi tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen ja ainakin omalta kohdaltani ikimuistoinen kaikin puolin. Kaudella 2018 seurassa on yhteensä 12 juniorijoukkuetta, naisten ja miesten maakuntasarjan joukkueet sekä miesten edustusjoukkue, joka pelaa Ykköspesistä. Lisäksi seura liikuttaa 2-6 -vuotiaita lapsia Taapero- ja Kirppupesiksen parissa ja on tänäkin vuonna toteuttamassa Pori - Ulvila Kuntopesissarjaa.

Kutsu ylimääräiseen kokoukseen

Ulvilan Pesä-Veikot ry:n ylimääräinen kokous pidetään MAANANTAINA 16.4. KLO 17.00 UP-V:N TOIMISTOLLA (Lauttaranta 3, Ulvila). 

Kokouksen aiheena on yhdistyksen sääntöjen muuttaminen.

Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki seuran jäsenmaksun vuonna 2017 maksaneet henkilöt.

 

-Johtokunta-

Arto Mäkinen on poissa

Suuri suru on kohdannut ulvilalaista pesäpalloväkeä. Tieto pitkäaikaisen toimijan ja pelaajan, Arto Mäkisen, äkillisestä menehtymisestä saavutti monet lauantaiaamun sarastaessa.

Arto oli mukana niin junioritoiminnassa kuin edustuksen taustaryhmässä. Useasti hänet nähtiin myös katsomassa edustuksen pelejä. Arton pitkäaikainen seuratyö huomioitiin UP-V:n 60-vuotisjuhlassa kultaisella ansiomerkillä. Tämä voidaan myöntää henkilölle, joka on erittäin ansiokkaasti edistänyt UP-V:n toimintaa vähintään 20 vuoden ajan.

Sivut

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Heinäkuu 2025
MaTiKeToPeLaSu
12340-26
789101115:0013
1415161718:001920
212223242515:0027
28293031

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet