X
VS
vs
Pomarkun Pyry
2 - 1 (6 - 3, 2 - 3, 1 - 0)
15.5.2022 14:00 @ Ulvilan Automaatio Areena

Raportti

 

Kauden kotiavaus jätti Ulvilaan kaksi pistettä

UPV:n edustusjoukkueen ensimmäinen sarjapeli tällä kaudella kokosi jäätävästä tuulesta huolimatta noin 350 henkeä Ulvilan Automaatio Areenalle. Kyseessä oli eräänlainen paikallisottelu, sillä vastassa oli Pomarkun Pyry. Tuuli oli todella kylmä ja kiusasi sekä pelaajia että katsojia. Aurinko oli kyllä koko ajan näkyvillä mutta senkin tehtäväksi jäi lähinnä ulkopelaajien härnääminen. Otteluisäntänä oli Ulvilan Kaupunki ja joukkueiden ollessa kiilassa, piti kaupunginjohtaja Mikko Löfbacka kannustavan puheen. Avausheiton heitti kaupungin puolesta Jarkko Viljanen.

Ensimmäinen vuoropari alkoi PomPy:n sisävuorolla, jolla vieraan juoksutili ei karttunut. Ulvila sai yhden juoksun, kun Veikka Kurppa pääsi kotipesään harhaheiton turvin. Toinen vuoropari sisälsi jo enemmän tapahtumia, kun Pomarkku sai taululle kolme juoksua, kaksi lyömällä ja yhden harhalla. Tasoittavan vuoron aikana alkoi tapahtua ja yleisö sai syyn taputtaa ja kannustaa, kun Lokki nousi siivilleen. Toisen vuoroparin päätyttyä tulostaulu näytti lukemia 6 – 3. Kolmas ja neljäs vuoropari eivät tulosta muuttaneet.

Toisella jaksolla kotijoukkueen tilille tuli kaksi lyötyä juoksua, Pomarkun kolmea juoksua vastaan. Edessä oli siis Supervuoropari.

Supervuoropari alkoi vieraiden sisävuorolla, jonka aikana tunteetkin hieman kuumenivat. Kakkospesältä kolmoselle edennyt takaetenijä esti ulkopelaajan peliteon, jolloin syntyi palo kolmoselle ja kotiin. Kuumenneet tunteet kuitenkin rauhoittuivat nopeasti ja peli jatkui. Kakkospesälle syntynyt palo kuitenkin päätti PomPy:n sisävuoron.

Ulvilan lyöntivuorolla taululla oli yksi palo, kun tuttu jokeri 10, Petri Kulmala löi Veikka Kurpan kotiin ja ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon. UPV:n palkitut olivat Aaro Vepsä I ja Santeri Tuulensuu II

UPV kiittää yleisöä ja vierasjoukkuetta.

Otteluraportin kirjoittaja kyseli pelin jälkeen mietteitä kolmelta henkilöltä:

Pelinjohtaja Raimo Bragge

Joo tuiki tärkeät avauspisteet otettiin ja antaa nuorelle joukkueelle varmasti uskoa tekemiseen. Eritoten olen hyvilläni nuorten esiintulossa hetkellä mikä varmasti oli monelle ensikosketus aikuispeleihin ja vielä oman haasteen loi runsaslukuinen hyvä kotiyleisö. Toki jatkamme valitulla tiellä nöyrää perusasioiden tason nostoa ja virheiden minimointia niin luvassa on mielenkiintoinen kesä. Nyt katseet jo kohti Ulvilassa pelattavaan vieraspeliin, joka Tampereen kenttäolojen vuoksi on siirretty pelattavaksi omalle Areenalla.Ison tunnustuksen ansaitsee vielä hyvin pelannut Pomarkku , joka pelasi hyvin ennakkoluulottomasti läpi ottelun.

Kolme juoksua lyönyt lyöjäjokeri Petri Kulmala

Eka peli laittoi poikia hieman jännittämään. Paljon jäi parannettavaa. Tekivät silti myös paljon hyviä suorituksia ja kausi oli hieno aloittaa voitolla. Liian jännäksi silti meni 

Kaksi juoksua tuonut, ykköspalkinnon napannut Aaro Vepsä

Tärkeä voitto joukkueelle avauspelistä. Saavutimme peliin asettamamme tavoitteet hyvin ja pelasimme joukkueena. Oma pelikin onnistui tänään kiitettävästi.