X
VS

Viikon henkilö: Mia Sulonen

Ti 7.4.2015

Ulvilan Pesä-Veikkojen naiset pelaavat tänä kesänä maakuntasarjan lounaislohkossa. Osa joukkuelaisista esitellään myös Viikon henkilöinä joko pelaajan tai jonkun muun roolin kautta. Naisista ensimmäisenä esittelyvuorossa on 24-vuotias ulvilalainen Mia Sulonen. Sulonen on UP-V:n omia kasvatteja, ja hän on edustanut myös Porin Pesäkarhuja. Ykkösvahtina viime vuosina viihtynyt Sulonen pelaa myös toisinaan linjassa ja pystyy sisäpelissä pelaamaan sekä etenijänä että vaihtajana.

Sulosen tulevaisuus pesäpallon parissa näyttää valoisalta, sillä hän “mahdollisesti pelaa vielä muutaman vuoden” ja ensi kesän tavoitteena onkin “kehittyä mahdollisilla uusilla pelipaikoilla”. Myös odotukset kesällä ovat korkealla, sillä hymyssäsuin hän “toivoo parempaa menestystä joukkueelle”. Sulosen voikin pelipäivinä bongata kentältä, muulloin sieltä sun täältä.

Harrastuksia Sulosella ei pesäpallon lisäksi kuulemma muita ole. Kissamaisen ketterää Sulosta voidaan kuvailla myös luotettavana joukkuepelaajana, joka on aina täysillä mukana pelissä ja pelireissuilla. “Olen ihan hillitön jännittäjä enkä taida toimia ennen peliä kovinkaan rutiininomaisesti. :D,” hän vastaa kysyttäessä oudointa pelirutiinia. Kahvi varmastikin auttaa jännitykseen, sillä ilman sitä hän ei voisi elää.

Seuraavaksi vuorossa sana-assosiaatioleikki, jossa siis jokainen viikon henkilö kertoo, mitä heille tulee sanoista ensimmäisenä mieleen:

  • UP-V - Kasvattajaseura
  • Kesä - Pelipäivät
  • LähiTapiola-areena - Kotikenttä
  • Musiikki - Rock
  • Ajolähtö - Paineet
  • Kumura - Pinna!!!​

 

“Kaikki kynnelle kykenevät seuraamaan kesän pelejä!”


Ensi viikolla esittelyvuorossa edustuksen pelaaja. Kuka hän on? Se selviää viikon päästä.

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Huhtikuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
1234567
891011121314
15161718192021
222324252616:0028
2930

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet