X
VS

Viikon henkilö: Henna Vaarne

Ti 27.10.2015

Porissa syntynyt, 15-vuotias Henna Vaarne päätyi mukaan UP-V:n toimintaan, kuten monet muutkin, tuttujen kautta: “Meillä oli eräs perhetuttu, jonka luona kävimme usein kylässä, no siellä kerran tuli lasten harrastukset keskustelun aiheeksi. Siellä lapset harrastivat UP-V:ssä. Itse en silloin tiennyt yhtään mitään koko toiminnasta. Minut puhuttiin silloin ympäri edes kokeilemaan kyseistä lajia. Kiinnostuin silloin enemmänkin. Aloitin F-ikäisenä aluksi ihan vain treenaamalla mutta siitä syttyikin suurempi kipinä, josta jäin seuratoimintaan vahvemminkin kiinni pelaajana ja siitä vielä tuomariksi. Nykyään toimin valmentaja.”

Ainakin kaksi ja puoli kautta valmentajana toiminut Vaarne valmentaa kirppuja ja G-tyttöjä. Omiksi vahvuuksikseen hän luetteli spontaanisuuden taidon: ”Jos harjoituksissa jää hieman ylimääräistä aikaa, niin pystyn tuosta vaan aloittamaan jonkun pelin tai leikin. Minua ei itseäni häiritse se, jos harjoitukset ei mene niin kuin ne suunnittelee.” Vaarneen päättäväisyys ja edelliset valmentajat ovat muovanneet hänen kuvaansa siitä, millainen on hyvä valmentaja.

Valmentajavuodet ovat myös kasvattaneet Vaarnea: “Olen tullut siihen tulokseen, että kaikki ei pienten kanssa aina mene niin kuin haluaa, joten aina on oltava hihassa jokin varasuunnitelma, esim. jos tarkoituksena on kopitella ja kirppuja on niin vähän, että se ei olisi järkevää, niin otamme heittoharjoittelun eri tavoin esille. Pienten täytyy kaikessa rauhassa tehdä toistot, jonka jälkeen vasta korjata ja kerrata. Harjoituksissa täytyy pitää tietty rytmi, ei saa olla liikaa tyhjiä aukkoja muttei siltikään kuulu koko ajan olla tekemässä montaa asiaa yhtä aikaa.” Kirppujenkin kausi sujui hyvin: “Viime kautemme sujui  erittäin hyvin, uusia tuli mukaan sankoin joukoin ja osa nousi G-ikäisiin pelaamaan. Uudet pääsivät helposti rytmiin mukaan ja ryhmähenkeen, kaikki kannustivat toisiaan ja tsemppasivat. Valmennustiimissä tapahtui muutamiakin muutoksia mutta ne eivät treenaamista haitannut.”

Pesäpallon lisäksi Vaarne harrastaa lenkkeilyä, mutta varsinkin kesäisin pesäpallo vie paljon aikaa, sillä hänet voi löytää joko Koulukeskuksen kentältä valmentamassa, jollain kentällä myös harjoittelemassa tai kesätyöpaikaltaan. Ensi kaudelta hän odottaa “uusia niksejä valmentamiseen, pelipaikkaa itselleen ja sitä hetkeä, kun koko valmennettava joukkue on tyytyväinen suoritukseensa ja lopputulokseen”. “Tulevaisuudessa haluaisin pesäpallon osalta jatkaa valmentajana vielä pitkän ajan ja kehittyä siinä. Jatkaa itse pelaajana jossakin joukkueessa ja siihen voisi tietty kylkeen ottaa vielä tuomaroinnit”, Vaarne kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan. Kalenteri on asia, jota ilman Vaarne ei voisi elää, mutta ikimuistoisimmaksi valmentajakokemuksekseen hän mainitsee seuraavan: “Kirppujen oppiminen ja kehitys. Se, miten heidän silmät alkavat kiilua aivan eri tavalla, kun hoksaavat, miten jokin asia oikeasti menee ja se, että he saavuttavat "omat tavoitteet"”.

Seuraavaksi vuorossa sana-assosiaatioleikki, jossa siis jokainen viikon henkilö kertoo, mitä heille tulee sanoista ensimmäisenä mieleen:

  • UP-V - Kotiseura, hyvä yhteishenki
  • Kesä -  Uimaranta, pelit, matkailu, jäätelö
  • LähiTapiola-areena -  Treenaminen, edustuksen pelit
  • Musiikki - Tsemppaaja, tunnelman kohottaja
  • Ajolähtö - Jännitys, kannustus, taisteluhenki
  • Kumura - Juoksu

“Jos sinulla on hiemankin pesäpallokuume, niin tule ihmeessä mukaan toimintaamme! Nauttikaa syksystä!”

Unelmien eteen täytyy tehdä töitä.

 

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Maaliskuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet