X
VS

Viikon henkilö: Erno Kulmala

Ti 6.1.2015

Ulvilan oma poika, 23-vuotias Erno Kulmala, on kasvattajaseuralleen uskollinen. UP-V:ssä koko uransa pelanneelta Kulmalalta hoituvat sisäpelissä niin vaihtajan kuin kotiuttajankin roolit. Ulkopelissä hänet voi bongata kopparin paikalta, josta vasenkätinen Kulmala polttaa etenijöitä pesille varsin mallikkaasti. 

Tavoitteet ensi kesälle ovat melko selvät, sillä “tavoitteena on lyödä enemmän pinnoja kesän aikana kuin aikaisemmin ykköspesiksessä. Myös oman pelin kehittäminen, suoritusvarmuuden parantaminen sekä terveenä oleminen koko kesän ajan ovat tavoitteina ja tietenkin nousu joukkueen mukana Superpesikseen.“ Kulmalan tavoitteena pidemmällä tähtäimellä onkin päästä huipulle. Missä ja milloin, sitä hän ei pystynyt vielä tarkasti sanomaan. Kesältä odotetaan kuitenkin kovia pelejä ja juhlaan päättyvää kautta.

Pesäpallokenttä ei ole ainoa pelikenttä, josta Kulmalan voi bongata pelaamassa, sillä hän pelaa myös salibandyn Satakuntaliigaa lähinnä kavereista koostuvan porukan kanssa. Vastaus kysymykseen, mitä asiaa tai tavaraa ilman et voisi elää, on arvattavissa. Tietotekniikkaa harrastava sekä sitä työkseen tekevä IT-alan yrittäjä kuvailee työtään näin: “Siviilityökin tuntuu enemmän harrastukselta kuin työltä. Mukavaa työtä, josta jopa maksetaan. Olen myös mukana Microsoft Student Partners –ohjelmassa, jossa päästään toimimaan it-alan kouluttajana, tapahtuman järjestäjänä, asiantuntijana ja paljon muuna. Ja tämä on siis talkootyöhön perustuva harrastus.”

“Pesäpallokentältä. Joko kotikentältä treenaamassa tai pelaamassa, tai sitten Kankaanpäästä veljen pelejä katsomasta. Ehkä myös Pesäkarhujen pelejä katsomassa Porissa”, vastaa Kulmala, kun kysytään, mistä hänet luultavimmin löytää ensi kesänä. Pesäpalloa kesän täydeltä siis. Jokaisella pesäpalloilijalla on pelipäivänä tietyt rutiinit, joita noudatetaan erittäin tarkasti. Mikä on siis Kulmalan oudoin pelirutiini? “Ajastan aamuharjoituksissa pukukopin saunan lämpeämään valmiiksi niin, että päästään lämpimään saunaan pelin jälkeen.” Ei siis mikään ihme, että kuuluttamossa tunnelma lämpenee melko nopeasti jo ennen peliä.

Lopuksi vuorossa sana-assosiaatioleikki, jossa siis jokainen viikon henkilö kertoo, mitä heille tulee sanoista ensimmäisenä mieleen:

  • UP-V - Kotiseura 
  • Kesä - Pesäpallo ja rentoutuminen 
  • LähiTapiola-areena - Kesäinen koti, kaverit ja juhlapäivä eli pelipäivä 
  • Musiikki - Rokki 
  • Ajolähtö - Juoksu 
  • Kumura - Varma juoksu

“Luokaapa tunnelmaa katsomoon myös ensi kesänä! Ottakaa myös mukaan sukulaiset, ystävät, tutut. Olette kotipeleissä meidän 13. pelaaja!”

Täysillä loppuun asti.

 

Ensi viikolla esitellään jälleen yksi UP-V:n toimijoista. Kuka hän on? Se selviää viikon päästä.

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Huhtikuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
1234567
891011121314
15161718192015:00
2223242500:002728
2930

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet