X
VS

Viikon henkilö: Eero Kallio

Ti 15.12.2015

Sunnuntaina syntymäpäiviään juuri viettänyt Eero Kallio on UP-V:n oma kasvatti. Turussa syntynyt Kallio on edellisen Viikon henkilön poika. Kallio pelaa “sisällä yleensä kärkenä tai vaihtajana, ulkona kopparina tai polttajana. Mieluiten pelaisin ulkona kopparina, sisäpelissä ei niin väliä, kunhan ei joudu kotiuttajaksi”. Dp punaisten aluesarjan pronssijoukkueessa pelannut Kallio pelaa kesällä sekä D- että C-pojissa.

Tulevaisuudessa pesäpallo pysyy mukana: “Aion pelata niin kauan kun pystyn. Toiveissa olisi päästä aina superpesikseen asti. Tuomarihommia aion tehdä jatkossakin kesätöinä ja pikkuveljen joukkuetta voisi joskus tulevaisuudessa valmentaa.” Kallio onkin tuttu näky LähiTapiola-areenalla niin pelaajan kuin tuomarinkin roolissa. Hänet palkittiinkin viime kaudella UP-V:n Vuoden poikatuomarina. LähiTapiola-areena onkin ensi kesänä paikka, johon häneen luultavimmin törmää.

“Pesäpallo on ainoa ”tosi” harrastukseni, lisäksi pelaan biljardia ja kalastan”, Kallio vastaa kysyttäessä harrastuksista. Pesäpallotäyteiseltä kesältä odotetaan lisäksi mukavaa säätä ja onnistuneita pelejä. Tavoitteena onkin “C-pojissa päästä kilpasarjaan ja pärjätä siellä hyvin. D-poikien kanssa olisi hienoa voittaa aluesarjamestaruus.” “Alkukausi meni hyvin, mutta kokonaisuutena vähän alakanttiin”, Kallio kommentoi viime kautta. Kuten moni muu on vastannut, kännykkä on esine, jota ilman hän ei voisi elää.

Seuraavaksi vuorossa sana-assosiaatioleikki, jossa siis jokainen viikon henkilö kertoo, mitä heille tulee sanoista ensimmäisenä mieleen:

  • UP-V - Pesäpallo
  • Kesä -  Loma 
  • LähiTapiola-areena -  UP-V:n kotipelit
  • Musiikki - Pop
  • Ajolähtö - Pakko polttaa
  • Kumura - Mulle yleensä lähinnä vahinko

“Kannustakaa UP-V superpesikseen!”

Älä viitti!

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Huhtikuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
1234567
891011121314
15161718192015:00
2223242500:002728
2930

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet