X
VS

Viikon henkilö: Ari Mansikkamäki

Ti 18.8.2015

51-vuotias Porista kotoisin oleva Ari Mansikkamäki on tuttu monelle UP-V:läiselle, sillä lukuisat vuodet pelaajana, pelinjohtajana, valmentajana sekä seuran puheenjohtajana ovat kantaneet hedelmää. “Kai huoli silloisesta seuran tilasta ja lisäksi omat lapset jo alkaneet pesisharrastuksen. Oli aika ottaa vastuuta asioista”, Mansikkamäki kertoo siitä, miten lopulta päätyi UP-V:n johtokuntaan.

Mansikkamäki oli yksi UP-V:n pitkäaikaisimmista puheenjohtajista: “1999 syksyllä lähdin johtokuntaan juniorien edustajana, vuonna 2000 isompi vastuu juniorijaostosta ja koko seurastakin. Miehet olivat tuolloin omana yhdistyksenään. 2001 keväällä taisi alkaa puheenjohtajuus jo virallisestikin ja puheenjohtajuutta kestikin syksyyn 2013 asti.” Mitä terveisiä hän haluaisi lähettää UP-V:läisille entisen puheenjohtajan roolissa: “Ei ole pesäpalloseuraa ilman harrastajia, siis junioreita, mutta ei myöskään ilman aktiivisia lasten vanhempia. Kaikkein tärkein tekijä lasten mielekkääseen harrastamiseen on motivoitunut innostava valmentaja. Miltei aina se on joku lapsen vanhempi, jolla omaa pesistaustaa nuoruudessa ja aikuisenakin. Vanhempien tärkeimpänä tehtävänä onkin tukea juniorijoukkueen toimintaa monesti tuomarina, talkoolaisena ja apuvalmentajinakin. Vanhempien esimerkillinen ja aktiivinen panos myös edustusjoukkkueen ottelutapahtumissa kioskitalkoolaisena, mutta myös tuomalla lapsensa mallioppimaan Ykköspesispeleihin huippusuorituksista on tärkeää. Johtokuntatyöhön osallistuminen on tärkeimpiä vaikuttamisia ja vastuunottamista yhteisen hyvän tekemiseen. On se myös palkitsevaakin, onnistuneet leirit muun muassa hyvänä esimerkkinä.”

Mansikkamäen harrastuksiin pesäpallon lisäksi kuuluvat “monipuolinen liikunta eli kuntosali, pyöräily, lenkkeily, uinti, rullaluistelu, jääkiekko, hiihto, varmaan jotain muutakin ja nyt myös mökkeilyä”.  Millaiselta matka tulevaisuudessa pesäpallon parissa vaikuttaa? “Ajatus olla nyt aktiivisena seuraajana. Edustusjoukkueessa ja Kankaanpäässä pelaa monta valmentamaani nuorta miestä, joiden osaamista on ilo seurata. Mielihyvää tuottaa se, että pitkä valmennustyö osaltaan on tuottanut näinkin monta huippupesäpalloilijaa. Lisäksi talkoolaisenakin näyn ja mielipiteitäni sekä neuvojanikin annan aina tarvittaessa.” Monen muun tavoin puhelin on asia, jota ilman Mansikkamäki ei voi elää.

Miltä kausi on katsojan roolista katsottuna näyttänyt? “Alkuun edustusjoukkueen peli oli ailahtelevaa, lopussa näkyi jo hyviä kehittymisiä kauden edetessä. Mikko Talvitie pelaa hyvää kautta, Juho Ranto etenijänä ja Rami Mäkinen vaihtajana/etenijänä isossa roolissa, Atte Kontio kehittynyt ehkä kaikkein eniten, niin ulkopelissä kuin sisäpelissä. Eero Kivioja ollut hyvä kotiuttaja ja onnistunut ulkopelissäkin hyvin. Oma poika Tuukka tervehdyttyään on vahvistanut ja tuonut värikkyyttä ulkopeliin entisestään. Vaihtolyöntivaihtoehdot yllättää ja on juuri niitä, joita junnujenkin kannattaa kopioida. Kaiken kaikkiaan hyvä noususuhdanteinen kausi. Toivottavasti palkitaan pääsyllä nousukarsintapeleihin”, Mansikkamäki kuvaili tuntemuksiaan ennen viimeisiä edustuksen pelejä.  “G- Ja F- poikien suoritteita myös seuranneena, lähinnä leiritulospalveluissa on omerkittävää, että nyt he pystyvät voittamaan ja haastamaan hyvin isojen seurojen junnujoukkueita”, Mansikkamäki jatkaa.

Seuraavaksi vuorossa sana-assosiaatioleikki, jossa siis jokainen viikon henkilö kertoo, mitä heille tulee sanoista ensimmäisenä mieleen:

  • UP-V - Kotiseura
  • Kesä - Kesämökki, Joel ja pesis
  • LähiTapiola-areena - Tämän vuosituhannen aikainen toinen koti
  • Musiikki - Suomipop tai kaikki käy
  • Ajolähtö - Janne Lähde
  • Kumura -  Epa

“Pidetään pesäpallo ja kotiseura aktiivisena tulevillekin harrastajille.”

On/off, sen minkä lupaan se tehdään.

Ensi viikolla jälleen uusi henkilö esittelyvuorossa. 

 
 

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Maaliskuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet