X
VS

Liitolle piste - Vähäkyrö oli viedä ottelun

Sarjanousija Vähänkyrön Viesti osoitti vaarallisuuteensa, kun se saapui Lokkiparven vieraaksi sunnuntaina. Vähäkyrö oli pistänyt kampoihin jo Ykkösen ennakkosuosikille, Manselle, sillä Manse voitti ottelun lopulta 1-0.

Nousijajoukkue ei kumarrellut myöskään ulvilalaisia, sillä se kampesi 5-0 -tappioasemasta 5-6 johtoon. UP-V onnistui pitämään Vähäkyrön nollilla ensimmäisessä vuoroparissa, kun se itse onnistui tahkoamaan viisi juoksua. Juoksuhanat avasi Mattias Kitola, joka löi kakkostilanteessa läpi ja Juho Ranto sai juosta suoraan kakkoselta kotiin. Toinen juoksu nähtiin myös läpilyönnin seurauksena ja tällä kertaa vuorossa oli Jesse Jokelan läpäri. Näin ollen Kitolakin juoksi suoraan kakkoselta kotipesään. Hyvässä lyöntivireessä ollut Petri Kulmala onnistui kotiuttamaan Jokelan ja Tuukka Mansikkamäki kotiutti vielä Reinikan. Lukemat olivat jo 4-0 yhdeksän lyöjän jälkeen. Reinikka löi vielä Kitolan kotiin ja näytti vahvasti siltä, että ensimmäinen jakso oli jo taputeltu. Vähäkyrö oli tästä eri mieltä ja kampesi lopulta tasoihin ja ohi. Ulvila onnistui kuitenkin viimeisellä tasoittavallaan lyömään tasoitusjuoksun, kun Jokela kotiutti Reinikan. Jakso päättyi lopulta lukemin 6-6, joten yksi piste meni liitolle.

UP-V muokkasi lyöntijärjestyksensä uuteen uskoon toiselle jaksolle. Jokela vaihdettiin jokeriksi jo ensimmäisen jakson kolmannessa vuoroparissa ja Joonas Peltomäki paikkasi mallikkaasti Jokelaa ulkona.

1.Peltomäki
​2. Kitola
3. Talvitie
4. Vilander
5. Ranto
6. Reinikka
7. Mansikkamäki
8. Malmberg
9. Stenroos

Toinen jakso mentiin yhtä tasaisesti kuin ensimmäisen jakson loppupuolella. UP-V onnistui ensimmäisessä vuoroparissa kerran, kun vanhempi Kulmala kotiutti Rannon. Toinen juoksu nähtiin toisessa vuoroparissa, kun pari Talvitie-Peltomäki onnistui kertaalleen. Vähäkyrö pisti paremmaksi omalla lyöntivuorollaan ja tasoitti tilanteeksi 2-2. Edustuksen kolmannen juoksun löi nuorempi Kulmala ja toi Kitola. Vähäkyrö onnistuttiin pitämään nollilla kahden lyöntivuoron ajan, joten ottelu päättyi lopulta Ulvilalle lukemin 1-0 (6-6, 3-2).

Ottelun parhaana palkittiin jälleen vakuuttavasti pelannut Roope Reinikka. Kakkospalkinnon pokkasi Mikko Talvitie, joka etenkin toisella jaksolla loisti ulkopelissä. Ulvilalaisista hyvin esiintyivät myös Kitola, Peltomäki ja Kulmalan veljekset. Vähäkyröstä ykköspalkinnon pokkasi Mika Joensuu ja kakkospalkinnon Jari Ojanen. 

Edustuksella alkoi nyt viikon mittainen ottelutauko. Pelit jatkuvat taas kahdella kotipelillä, kun tulevana sunnuntaina vastaan asettuu Muhos klo 16 ja sitä seuraavana keskiviikkona Jyväskylän Kiri klo 18.

Videokooste ottelun juoksuista löytyy täältä

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Maaliskuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet