X
VS

KIITOS KAUDESTA 2017

Ulvilan Pesä-Veikkojen edustusjoukkue kaivoi itsensä syvästä kuopasta ja selviytyi putoamiskarsinnoista voittajana. Otteluparin voittaja säilytti paikkansa Ykköspesiksessä ja häviäjä putosi Suomensarjaan kaudeksi 2018. Ulvilan vastustaja karsinnoissa oli Vähänkyrön Viesti ja paras kolmesta -sarjassa Ulvila voitti ensimmäiset kaksi ottelua. Ensimmäinen ottelu pelattiin su 13.8. Ulvilassa, jossa kotijoukkue vei voiton lopulta superissa lukemin 2-1 (4-5, 4-0, 3-0). Toinen peli pelattiin Vähäkyrössä la 19.8. Sisuuntunut edustusjoukkue selviytyi pelistä voittajana lukemin 2-0 (6-3, 3-1) ja näin ollen jatkaa myös ensi vuonna Ykkösessä.

Edustuksen pelit ovat siis tältä vuodelta ohi. Kausi on ollut pitkä ja raskas. Valonpilkahduksiakin ollaan nähty. Nyt on siis aika kiittää kaikkia mukanaolleita tuesta ja kannustuksesta, talkoovoimista ja uhrauksista. Junioireiden pelit jatkuvat kuitenkin vielä syyskuun puoliväliin saakka, joten pesäpallo ei vielä hiljene Ulvilassa.

 

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Huhtikuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
1234567
891011121314
15161718192015:00
2223242500:002728
2930

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet