X
VS

Junioripäällikkö aloittaa seurassamme

Reilu vuosi sitten strategiapäivässä mietittiin ja pohdittiin, että olisi hyvä saada kasvavaan seuraamme junioripäällikkö. Sama ajatus toistui tämän vuoden strategiapäivässä kuukausi sitten ja konkreettiseksi tehtäväksi tälle kaudelle asetettiin junioripäällikön palkkaaminen.

Kuukautta myöhemmin, tänään 1.3., seurassamme aloittaa junioripäällikkö. Hän on monelle tuttu edustuksen pelaajana ja viime kaudella myös viikko ennen pelikautta hän siirtyi pelinjohtotehtäviin. Tällä kaudella hän jatkaa edelleen edustuksen pelinjohtajana, mutta saa tehtävikseen myös junioripäällikön hommat. Junioripäällikkömme on siis Janne Lähde, joka valikoitu paikkaan monen mutkan kautta ja LumiLokki-leirillä nähty työ osoitti, että Janne pärjäisi myös junioritoiminnan kehittämisessä junioripäällikkönä. Jannea tullaan näkemään kesällä siis vielä enemmän kuin viime kaudella. 

Jannen tavoittaa puhelimitse 040 578 9250 ja sähköpostitse janne [piste] lahde (ät) ulvilanpesa-veikot [piste] fi


Janne (vas.) yhdessä B-poikien Samuli Kankaanpään kanssa pitämässä rastia lukkareille LumiLokki-leirillä.

Ajankohtaista





Instagram kaikki kuvat

Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Kesäkuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
120-2
4567891-0
11122-01415160-2
18190-121222324
2518:0027282930

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet