X
VS

Hulinaa helatorstaina pienpeliturnauksen muodossa

Muutamana keväänä on Ulvilassa pelattu helatorstaina uutta pelimuotoa, pienpesistä, G- ja F-ikäisten sekajoukkueilla. Nyt tulevana keväänä pelipäivä on jälleen helatorstai 10.5. ja paikkana Ulvilan koulukeskus.

Ulvilan Pesä-Veikot järjestää G- ja F-ikäisille suunnatun pienpesisturnauksen, johon 22 nopeinta joukkuetta saa paikan. Ilmoittautuminen alkaa nyt UP-V:n nettisivuilla ja päättyy siihen, kun 22 nopeinta joukkuetta on paikkansa löytänyt tai viimeistään 15.4. mennessä. Turnausmaksu joukkueilta on 70 euroa.

Ja vielä kertauksena millaista on pienpeli. Pelissä pelataan kuuden pelaajan joukkueilla. Joukkueen muodostavat 5–7 pelaajaa, joista samassa ulkovuorossa aktiiviseen pelitoimintaan voi osallistua enintään kuusi pelaajaa. Samassa sisävuorossa aktiiviseen pelitoimintaan osallistuvat joukkueen kaikki 5–7 pelaajaa.

Ulkopelissä pelaajia on kierrätettävä aina kolmen lyöjän jälkeen. Myös mahdollinen seitsemäs pelaaja osallistuu kiertoon eli pääsee osallistumaan ulkopeliin. Ulkopelaajien kierrättäminen on pelinjohtajan päätettävissä, mutta pelin aikana jokaisen pelaajan on pelattava etukentällä. Lukkaria ei kuitenkaan tarvitse vaihtaa pelin aikana.

Peliä pelataan Naperosäännöin. Lyöntijärjestys arvotaan pelin alussa. Vuoronvaihto tapahtuu, kun kolme sisäpelaajaa on palanut ja joukkueen kaikki pelaajat ovat käyneet vähintään kerran lyöntivuorossa tai vajaa joukkue on käyttänyt yhtä monta lyöntivuoroa kuin vastustajalla on pelaajia. Ellei kolmea paloa synny, tapahtuu vuoronvaihto viimeistään, kun sisäpelaajat ovat olleet kahdesti lyöntivuorossa.

Peliaika turnausotteluissa on 45 minuuttia tasavuoroin. Pelikentän koko on tenavakenttä lyhennettynä 8 metriä, jolloin kentän takaraja sijaitsee 42 metrin kohdalla.

Ilmoittautumislomake

Ajankohtaista





Instagram kaikki kuvat

Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Kesäkuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
120-2
4567891-0
11122-01415160-2
18190-121222324
2518:0027282930

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet