X
VS

Edustus avaa kotipelikautensa tänään

UP-V:n edustusjoukkue kohtaa tänään kotiavauksessaan sarjanousija Jyväskylän Lohen. Miesten kausi on alkanut kuitenkin jo lauantaina, kun Lokkilauma suuntasi Kuopioon, Puijon Pesiksen vieraaksi. Kaksijakoisessa ottelussa kotijoukkue vei pisteet lopulta lukemin 2-1 (8-0, 2-3, 1-0). Ykköspalkinnon pokkasi tasaisen varmasti lukkaroinut Mikko Talvitie, joka löi myös Ulvilan ainoat juoksut toisella jaksolla. Kaksi niistä tuli läpilyönnin seurauksena. Kakkospalkinnon sai kopparina ja sataprosenttisesti sisällä työskennellyt Joonas Malmberg. Edustusjoukkueen harmiksi Mattias Kitola loukkasi jalkansa supervuoroparissa, joten katsotaan, nähdäänkö Kitolaa tämänpäivän ottelussa pelikuntoisena.

Tänään LokkiAreenalle matkaa sarjanousija Jyväskylän Lohi, joka on vuonna 1924 perustettu pesäpallon erikoisseura. Lohi on pelannut miesten puolella ylimmällä sarjatasolla muun muassa 1970-luvulla. Lisäksi sillä on TUL:n mestaruuksia ja nykypäivän Lohi pelaa miesten Ykköspesistä. Ulvila ja Lohi eivät ole kohdanneet vielä kertaakaan nykypäivänä, joten uusia naamoja nähdään tänään areenalla.

Ulvilan joukkueesta kannattaa seurata niin Mikko Talvitien kuin Janne Lähteenkin otteita. Talvitie palasi välivuoden jälkeen takaisin lautasen äärelle ja on ollut ainakin harjoitusotteluissa pitelemätön. Lähde toimii tänään ensimmäistä kertaa kotiyleisön edessä pelinjohtajana virallisessa sarjapelissä. Joukkue ei ole hävinnyt kertaakaan kotikentällään Lähteen ollessa viuhkamiehenä, sillä niin Kankaanpää, Pöytyä ja Jokioinen ovat taipuneet LokkiAreenalla.

Seurasitpa, ketä pelaajaa tahansa, niin muista tulla kannustamaan joukkuetta tänään viimeistään klo 18. Ottelun tauolla nähdään myös UP-V:n juniorijoukkueiden esitellyt. Tästä päivästä lähtien on myös mahdollista maksaa kortilla UP-V:n edustusjoukkueen peleissä niin lippuluukulla, pubissa kuin kioskissakin. Myös lähimaksu on mahdollinen.

Koppaa Kylät

Ajankohtaista







Instagram kaikki kuvat

Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Kesäkuu 2017
MaTiKeToPeLaSu
1232-0
562-089101-0
1213141516172-0
19201-022232425
262718:002930

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet