X
VS
vs
Jyväskylän Lohi
2-0 (6-2, 8-3)
16.5.2017 18:00 @ LähiTapiola Areena

Raportti

Edustus kohtasi tänään kauden avausottelussaan sarjanousija Jyväskylän Lohen. Paikalla oli myös Ulvilan kaupungin edustajia ja kaupunginjohtaja Jukka Moilanen piti alkupuheen vielä ennen ottelun alkua. Aurinkoisessa säässä pelattu ottelu oli runsasjuoksuinen. Kotijoukkue aloitti pirteästi ensimmäisessä vuoroparissa, kun se tehtaili neljä juoksua osittain vastustajan avustamana. Ranto sai tuoda ensimmäisen juoksun Jokelan onnistuessa kotiutuslyönnissään. Seuraavat kaksi juoksua olivatkin Petri Kulmalan käsialaa Kitolan ja Jokelan rullatessa rauhassa kotipesään. Neljännestä juoksusta vastasi Malmberg, kun Talvitie ehti kotipesään juoksun arvoisesti. Lohi ei saanut ensimmäisellä sisävuorollaan rakennettua kolmostilannetta, joten heidän juoksutilinsä jäi vielä avaamatta.

Tilanteiden rakentelu takkusi molemmilla joukkueilla toisessa vuoroparissa eikä lisäjuoksuja nähty. Talvitie onnistui kuitenkin kotiuttamaan Kitolan seuraavassa vuorossa ja neljänteen vuoropariin lähdettiin lukemin 5-0. Sama pari onnistui toistamiseen ja Lohi tuli viimeiselle tasoittavalleen lukemissa 6-0. Pirteämpiä otteita esittänyt Lohi onnistui rakentamaan palottoman ajolähtötilanteen, mutta avausjuoksua ei vielä syntynyt. Seuraava kotiutusyritys tuotti tuloksen, kun Luukkainen saapui kotipesään Lepistön lyönnin siivittämänä. Kun myös Orpana onnistui kotiuttamaan Pennasen, tilanne kaventui 6-2:een. Lisäjuoksuja ei kuitenkaan enää nähty, joten jakson loppulukemiksi jäi 6-2.

Ottelun tauolla esiteltiin seuran juniorijoukkueet. Yhteensä 13 joukkueen pelaajat toimihenkilöineen kävivät esittäytymässä. Kuuluttajaltakin vaadittiin melko ripeää puhetahtia, jotta tauko riittäisi tähän ja hyvinhän se riitti.

Lohi aloitti toisen jakson sisällä ja onnistui heti juoksun teossa. Pelissä hyvin kentälle mennyt Nampajärvi eteni kotipesän turvaan Hangasmaan lyönnillä. Kotijoukkue ei onnistunut omalla vuorollaan, joten vierasjoukkue oli johdossa aina toisen vuoroparin tasoittavalle asti. Lohen onnistuessa vielä kerran kotiutuksessa parilla Huhtakangas-Pennanen tilanne oli 0-2 vierasjoukkueelle. Liekö pientä jännitystä kyseessä, mutta näytti siltä, että kotijoukkueen otteet eivät olleet ensimmäisen jakson kaltaiset. Viidakkorummun soidessa Lohen kannustajaryhmän toimesta pelko hiipi puseroon, jotta nähdäänkö nyt vielä supervuoroparikin.

Pelko oli kuitenkin aiheeton, sillä omalla sisävuorollaan UP-V onnistui tahkoamaan peräti seitsemän juoksua, joista viimeiset kolme kahden ristin ollessa taululla. Juoksuilottelut aloitti Eurajoen Säästöpankin kummipelaaja, Petri Kulmala, Malmbergin juostessa rauhassa kotipesään. Seuraavaksi nähtiiin Santeri “Tötterö” Stenroosin kotiutus nuoremman Kulman juostessa kotiin. Eikä siinä vielä kaikki. Ranto kotiutti vielä vanhemman Kulmalan tähän perään ja tilanne kääntyikin kotijoukkueelle lukemin 4-2. Kun seuraava kotiutusyritys päättyi paloon, ei lisäjuoksuja enää odotettu. Talvitie oli kuitenkin toista mieltä ja löi pallon läpi kolmoskulmasta kahden juoksun arvoisesti. Kotipesään juoksivat niin Ranto kuin Kitolakin. Malmberg onnistui kotiuttamaan vielä Jokelan, mutta paloi myöhemmin itse ykköselle, joten lukemat olivat 7-2. Lohi onnistui kavennuksessa Kejosen lyödessä Pennasen kotiin, mutta erittäin hyvässä lyöntivireessä ollut edustusjoukkue kaunisteli vielä lukemat 8-3:een vanhemman Kulmalan kotiuttaessa Peltomäen eikä lisäjuoksuja enää ottelussa nähty. Pillin vihellyksestä kotiavaus päättyi lukemin 2-0 (6-2, 8-3), kolme pistettä jäi Ulvilaan ja Janne Lähde jatkaa pelinjohtajana voittojen parissa kotikentällään. 

Edustuksen joukkueesta löytyi onnistujia laajalla rintamalla. Melkein jokaiselle pelaajalle merkattiin joko lyöty tai tuotu juoksu. Myös ulkopeli oli varsin mallikasta, kun esim. Reinikka napsi palloja etukentällä. Pirteästi kentälle meni myös etenijäjokeri Peltomäki. Pyttyraati arvioi kuitenkin Talvitien ja Mansikkamäen esitykset palkinnon arvoisiksi. Lohelta palkittiin myös hyvin kentälle mennyt etenijäjokeri Nampajärvi sekä lukkari Hangasmaa.

Seuraava ottelu pelataankin tulevana sunnuntaina klo 14, kun Siilinjärven Pesis matkaa LokkiAreenalle. Sunnuntaiksi on luvattu melko lämpimää keliä, joten tule paikan päälle kannustamaan lokkiparvea.