X
VS
vs
Haminan Palloilijat
1-2 (1-3, 2-1, 2-2, 0-1)
4.7.2015 15:00 @ LähiTapiola-areena

Raportti

Pesäpallo voi olla toisinaan julma peli, kuten Satakunnan Kansan toimittaja Juhani Liuhala toteaa otteluun liittyvässä uutisesssa. Erittäin tiukan ottelun avausjakso oli jo ulvilalaisten hyppysissä, mutta kahden harhaheiton ansiosta Hamina sai kolme juoksua ja jakso päättyi lukemin 1-3. Molemmat joukkueet pelasivat laadukasta ulkopeliä, jolloin pienetkin virheet kostautuvat pahasti. Toinen jaksokin päättyi pienimmällä mahdollisella erolla kotijoukkueen hyväksi 2-1. UP-V aloitti supervuoron erittäin pirteästi, sillä onnistumisia tuli laajalla rintamalla ja Haminan tullessa omaan sisävuoroonsa UP-V johti 2-0. Haminalaiset puskivat silti tasoihin ja ottelu eteni kotiutuslyöntikisaan asti. UP-V ei saanut aikaiseksi yhtään juoksua ja kun haminalaisten kolmas pari onnistui kotiutuksessaan, ottelu kirjattiin haminalaisille lukemin 1-2 (1-3, 2-1, 2-2, 0-1). Ottelun kakkospalkittu oli Juho Ranto, joka onnistui sekä sisä- että ulkopelissä, ja ykköspalkittu Jesse Jokela, joka loisti erityisesti sisäpelissä: kaksi lyötyä juoksua sekä kärkilyöntiprosenttiksi kirjattiin 88.

 
Juho Ranto kuuluttajan kiusattavana sekä Jokelan miehet yhteispotretissa (Kuvat: Mauri Määttänen)