X
VS

Harrasteryhmä

HARRASTERYHMÄ

Matalan kynnyksen harrasteryhmä harjoittelee kerran viikossa sunnuntaisin klo 16.30-18 Ulvilan yhteiskoululla (poikkeuksia voi olla). Kausimaksu on 50 €/hlö (sis. harrastelisenssin, joka käy mm. kuntopesiksessä)

Pesäpalloliiton läntinen alue palkitsi Satakunnan parhaat

Perjantaina 15.11.2019 vietettiin Porin Scandicissa Pesäpalloliiton läntisen alueen palkitsemis- ja päätöstilaisuutta, jossa palkittiin Satakunnan parhaat. Myös UPV:läisiä huomioitiin juhlassa, kun vuoden tuomarina palkittiin Eeli Hakala ja vuoden seuratyöntekijänä Mari Timgren.


Vuoden seuratyöntekijä ja vuoden tuomari yhteiskuvassa (Kuva: Jussi Väkiparta)

Automaation siivin esteettömyyteen -hanke

Seura päätti hakea Leader Karhuseudulta tukea Ulvilan Automaatio Areenan esteettömyyden parantamiseksi. Hankkeen rahoittamiseen Ulvilan Pesä-Veikot ry sai Karhuseutu ry:n hallituksen myöntämää tukea vuodelle 2019.

LumiLokki-leiri on täällä taas

Ilouutinen pesisjunnuille: Pesisleirit eivät ole ohi! LumiLokki-leiri järjestetään Ulvilassa jo viidennen kerran. Kun lahjat on avattu, kinkut syöty ja raketit räjäytetty taivaan tuuliin, torstaina pääsee pesisleirille. Joululoma on siis entistäkin jännempi – öitä pois kotoa, räpylä mukana ja pesiskavereiden tapaaminen.

Seuran johtokunta on järjestäytynyt

Seuran johtokunnan järjestäytymiskokous pidettiin maanantaina 14.10.2019. Kokouksessa valittiin varapuheenjohtaja sekä muut toimihenkilöt. Lokakuun alussa 8.10. juniorijaosto piti järjestäytymiskokouksen, jossa valittiin juniorijaoston puheenjohtaja ja muut toimihenkilöt kaudelle 2020.

Haluatko Sinäkin Kannustajaksi?

Satakunnan Osuuskauppa ja Ulvilan Pesä-Veikot ovat sopineet vuodeksi 2020 Kannustajat-yhteistyöstä

UPV:n pesisliikkaritoiminta alkaa

Aiemmin UPV on järjestänyt taapero- ja kirppupesistoimintaa, mutta nyt nämä ryhmät ovat muuttuneet pesisliikkaritoiminnaksi pesäpalloliikkeen yhtenäistämiseksi. 

Pesis kuuluu päiväkouluikäisillekin! 

Pesisliikkari innostaa lapsia mukaansa jo 2-6-vuotiaina. Tärkeintä on liikunnallisuuteen kannustaminen, ryhmässä toimimisen opettelu sekä monipuolisen liikunnan ja motoristen perustaitojen omaksuminen leikin varjolla. Aktiivisuutta haetaan ilon ja onnistumisten kautta.

Kauden ansioituneimmat palkittiin

Seuran kauden päätös- ja palkintojenjakotilaisuutta vietettiin perjantaina 27.9.2019 Ulvilan Nuorisoseurantalolla. Väkeä saapui paikalle todella paljon ja tupa oli täysi. 

Sivut

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Heinäkuu 2025
MaTiKeToPeLaSu
12340-26
789101115:0013
1415161718:001920
212223242515:0027
28293031

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet