X
VS

Satakunnan parhaat palkittiin

Satakunnan Pesiksen kauden 2015 palkitsemistilaisuus pidettiin perjantai-iltana 20.11.2015 Scandic-hotellissa Porissa. Mukana oli seuraväkeä ympäri Satakuntaa. Aluksi toiminnanjohtaja Maija Viljanen toivotti väen tervetulleeksi tapahtumaan ja Satakunnan Pesis ry:n puheenjohtaja, Kari Luoma, kertasi satakuntalaista pesismenestystä menneellä kaudella.

Lähde jatkaa Ulvilassa

Seinäjoen Maila-Jussien kasvatti, Janne Lähde, jatkaa edustusjoukkueessa vuoden mittaisella jatkosopimuksella. Lähde toipuu parhaillaan lokakuisesta olkapääleikkauksesta, mutta kuntoutuminen on edennyt hyvää vauhtia, ja hän toivookin pääsevänsä mukaan lyöntitouhuihin alkuvuodesta.

Saija Peltomaa

Porista alunperin kotoisin oleva 35-vuotias Saija Peltomaa on yksi UP-V:n tuoreimmista valmentajista: “Lapseni pelaa UP-V:ssa ja sitä kautta minua pyydettiin valmentajaksi.” F-tyttöjen valmentajana toimiva Peltomaa kokeilee valmentajan siipiään ensimmäistä kertaa. Vahvuutenaan hän pitää monipuolisuuttaan ja valmentajan ominaisuuksiakin löytyy: “Olen huumorintajuinen, lapsirakas ja tunnollinen.”

Lamminen jatkaa Lokkiparven peräsimessä

UP-V:n edustusjoukkueen peräsimessä nähdään jälleen kerran Timo Lamminen, jonka kolmas peräkkäinen kausi Ulvilassa alkaa hyvillä mielin: “Tarkoitus oli jättää pesäpalloa hieman vähemmälle, mutta hirveä motivaatiopiikki ajoi takaisin. Lopulta jatkopäätös oli helppo tehdä, sillä eteenpäin pyrkivien pelaajien kanssa on hieno työskennellä. Myös viime kauden hyvin sujunut loppu antoi potkua jatkopäätökseen.”

Sivut

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Heinäkuu 2025
MaTiKeToPeLaSu
12340-26
789101115:0013
1415161718:001920
212223242515:0027
28293031

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet