Päivälleen 128 vuotta sitten syntyi mies, jonka ansiosta nyt pelaamme pesäpalloa. Ilman häntä emme seuraisi ja pelaisi kesäisin pesäpalloa tai juhlisi pesäpallon maailmanmestaruuksia vuosi toisensa jälkeen. Ilman tätä henkilöä ei myöskään olisi pesäpalloseuroja, ei siis myöskään UP-V:tä. Viikon ja UP-V:n viimeinen henkilö on tietenkin Lauri “Tahko” Pihkala. Pihkala syntyi 5.1.1888 Pihtiputaalla ja kuoli Helsingissä 20.5.1981.
Talven pesisleiri LumiLokki-leiri päättyi pesispeleihin Rauman talviharjoitteluhallilla. Aamukahdeksalta vanhimmat leiriläiset lähtivät isosten saattelemina Raumalle pelaamaan pesistä keskellä kirpakkaa talvea. Nuorimmat leiriläiset jäivät vielä Ulvilaan syömään aamupalaa ja siivoamaan kimpsut ja kampsut lähtöä varten. Lopulta yhdentoista aikoihin kaikki leiriläiset olivat saapuneet Raumalle, ja etenkin nuorimmat odottivat innoissaan sitä, että pääsisivät pelailemaan.
LumiLokki-leiri eroaa normaalista pesisleiristä siinä suhteessa, että leiriläiset eivät tule leirille joukkueena vaan yksilöinä. He kulkevat LumiLokki-leirillä suurin piirtein oman ikäisten pelaajien, jotka saattavat olla muualta kuin Ulvilasta, seurassa. Ryhmät on jaettu noin 8-10 pelaajan ryhmiin, jotka ovat kulkeneet koko leirin ajan rastilta rastille yhdessä isosen kanssa. Leirin isosina ovat toimineet naisten maakkarin joukkueen pelaajat sekä muutama UP-V:n junnuvetäjistä.
58-vuotias Ulvilan Pesä-Veikko on nyt jännän paikan äärellä, sillä kauan odotettu LumiLokki-leiri on alkanut tänään. Likimain 75 leiriläistä saapui Friitalan ala-asteelle sulattelemaan jouluna syötyjä ruokia. Ulvilan Uran ja Friitalan Yrityksen yhdistyttyä syntyi nykyinen Ulvilan Pesä-Veikot 9.4.1957. Miten siis päädyttiin tähän ratkaisuun? "Pesäpallojaostojen yhdistymisessä kohtasivat monet ristikkäiset edut. Uralla oli kanavia, Yrityksellä pelaajia", toteaa Pertti Kurppa.
LumiLokki-leiri alkoi tänään ryminällä. Pitkät valmistelut ja aherrus sai ansaitsemansa päätöksen, kun ensimmäiset leiriläiset saapuivat yhden jälkeen ilmoittautumispisteelle Friitalan ala-asteelle. Runsas joukko leiriläisiä niin läheltä kuin kaukaa saapuivat kaikki melkein samaan aikaan, joten pisteellä oli ruuhkaa.
UP-V:n toimisto hiljenee tänään joulun viettoon ja on suljettuna 3.1.2016 saakka. Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta kaikille seuran toimijoille ja yhteistyökumppaneillemme. Toivotamme kaikille oikein hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta! Pian saamme odottaa innolla tulevaa pesiskesää.
Syksyn viimeinen lajikoulu keskittyi pystymailanäppiin viime torstaina Sataedun salissa. Lajikoulut ovat olleet erittäin suosittuja, sillä syksyn aikana pidetyt kahdeksan kertaa ovat koonneet yhteensä 308 osallistujaa (155 D-ikäistä, 88 E-ikäistä ja 65 F-ikäistä).