X
VS

Kunnat

Koppaa kylät -hankeen toiminta käynnistyy huhtikuussa 2016 koulujen ja päiväkotien aktivoinneilla, jonka jälkeen pesisauto aloittaa lukujärjestyksen mukaiset käynnit eri kentillä lapsille suunnatun pesiskoulun ja koko perheille suunnatun harrastepesiksen merkeissä.

Kesällä 2016 mukana ovat Ulvilan lisäksi Nakkila ja Luvia. Vuonna 2017 hankkeeseen liittyy mukaan myös Harjavalta, Kokemäki ja Porin maaseutualue.

 

Tapahtumat

Pesisauto välineiden ja ohjaajien kera paikalle. Pelit pystyyn!

Koppaa kylät -hankkeen pesisautoa ohjaajineen voi varata myös yksityistilaisuuksiin tai yritystapahtumiin! Pesisautosta löytyvät liikuttamiseen tarvittavat pesisvälineet sekä pienimmille ikäryhmille erityisesti sopivat monipuolisuusvälineet. Mukana on aina koulutetut ohjaajat ohjaamaan toimintaa. 

Keskiviikkoillat ovat vapaina juuri tapahtumia ja tilauksia varten. Toki tapahtumia voi suunnitella myös viikonloppuihin.

Koulut & päiväkodit

VUONNA 2017

Pesisauto ohjaajien ja välineiden kanssa on tilattavissa koulujen ja päiväkotien käyttöön. 2017 sovitut koulu- ja päiväkotikäynnit:

Harrastepesis

Kesätauko on ohi!

Taas mennään eli tervetuloa kentille seuraavasti:

Pesiskoulut

Kesän 2017 pesiskoulut ovat jo loppuneet. Kiitos kaikille osallistujille!

 

Pesiskoulu on liikunnallista toimintaa, jossa tuhannet pesiskipinän saaneet lapset aloittavat pesisharrastuksensa. Pesiskoulu on alakouluikäisille 7-13-vuotiaille lapsille tarkoitettu pesäpallon harrastuspaikka. Pesiskoulut alkavat toukokuun alusta tai koulujen kesälomien alkaessa.

Koppaa Kylät -hanke

Ulvilan Pesä-Veikot toteuttaa vuosien 2016-2017 aikana Karhuseutu ry:n Leader-hanketta, jonka tarkoituksena on liikunnallisesti aktivoida kyliä sekä koulupäiviä ja päiväkoteja Karhuseutu ry:n toimialueella Ulvila, Harjavalta, Kokemäki, Luvia, Nakkila ja Porin maaseutualue.

Kotipesäkumppanina tuet junioriurheilua!

Kotipesäkumppanina tuet UP-V ry:n junioreita miesten Ykköspesisjoukkueen runkosarjaotteluissa tehtyjen juoksujen mukaan. Kaudella 2015 runkosarjassa juoksuja kertyi 138 kpl. Vastikkeeksi sopimuksesta, Kotipesäkumppani saa vapaalipun UP-V:n miesten edustusjoukkueen runkosarjan otteluun kaudelle 2016.

Vain juoksut ratkaisevat!

Haasta kaverisi mukaan! 1€ / juoksu

Sivut

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Heinäkuu 2025
MaTiKeToPeLaSu
12340-26
789101115:0013
1415161718:001920
212223242515:0027
28293031

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet