X
VS

Naisten joukkueella vipinää riittää

Naisten joukkue asetti tavoitteekseen alkukaudesta pääsyn ylempään jatkosarjaan. Yhdentoista joukkueen lounaislohkossa pelasivat meidän lisäksi Fera, Pesäkarhut, Hämeenkyrö, Tampere, Kokemäki, Laitila, Pöytyä, Mailajuniorit, Mynämäki ja Turku. Turussa pelasimme jo tammikuussa harjoitusturnauksen, jossa vastassa olivat Pöytyä ja Mynämäki. Voitimme molemmat pelit, vaikka pelasimme ensimmäistä kertaa yhdessä ja joukkueesta puuttui muutama pelaaja. Kausi näytti siis lupaavalta.

Ennen kauden alkua osallistuimme myös kahteen turnaukseen, joista toinen pidettiin Ulvilassa ja toinen Hämeenkyrössä. Ennen näitä turnauksia kohtasimme Mynämäen vieraissa eikä tästä ottelusta jäänyt mitään kerrottavaa jälkipolville. Ulvilan Kevätturnaus pidettiin 25.4. ja vastaan asettuivat Pirkanmaan joukkueet Hämeenkyrön Räpsä ja Manse PP. Turnauksen aloitusottelu Hämeenkyröä vastaan päättyi tasapeliin lukemin 4-1, 4-8. Viime kaudella Suomisarjasta tippunut Manse PP osoitti ensimmäisellä jaksolla tasonsa, kun jäimme jalkoihin melko pahasti. Toinen jakso olikin tiukka ja päättyi 3-4 vierasjoukkueelle eli koko ottelu siis Tampereelle lukemin 0-2 (2-13, 3-4).

Viikon päästä pelattiinkin jo Hämeenkyrössä vastaavanlainen turnaus. Aloitusottelu pelattiin totuttuun tapaan Hämeenkyröä vastaan ja voitimme ottelun lopulta 2-0 (7-4, 5-4). Heti perään pelasimme Rauman Feraa vastaan. Eka jakso oli ailahtelevainen, kun Rauma siirtyi melkoiseen johtoon. Kampesimme kuitenkin tasoihin ja ohi. Rauma tuli viimeiselle tasoittavalleen ja taivas repesi toukokuisena sunnuntaipäivänä. Mitäs siellä satoikaan? Ainakin räntää ja lunta. Eka jakso päättyi tasan, joten taistelu turnausvoitosta jatkui. Toisella jaksolla sama jatkoi, mutta onneksi päättyi meille lukemin 1-2, joten koko ottelu ja turnausvoitto matkasi Ulvilaan. Hämeenkyröstä matkasimme Kankaanpäähän seuraamaan UP-V:n edustusjoukkueen otteita aluemestaruuskamppailussa Kankaanpäätä vastaan. Hauskaa oli ja kyljet oli kipeät ;)

Yksinkertainen alkusarja alkoi tiistaina 19.5., jolloin vastaan asettui Tampere, jolle hävittiin vajaa kuukausi sitten. Lähdimme otteluun selvänä altavastaajana, mutta se kannatti. Eka peli ja eka voitto Tampereesta lukemin 2-0 (7-4, 6-2). Seuraava peli jäi myös muistiin melko hyvin sille yhdeksikölle, joka lähti Mynämäelle toukokuun lopussa. Osa joukkueesta oli mahataudin kourissa muutenkin ja osa peliin lähteneistä tunsi myös olonsa huonoksi. Mukaan mahtui myös loukkaantumisista kärsineitä pelaajia. Puolikuntoinen joukkueemme toi kuitenkin mukaan täydet sarjapisteet lukemin 0-2 (2-15, 1-4). Seuraavat kolme peliä hävittiin Hämeenkyrölle 2-0 (6-1, 6-4), Kokemäelle 2-1s (7-12, 10-6, 2-1) ja Raumalle 2-0 (4-1, 2-1). Jotain tarvitsi siis keksiä, jotta tappioputki saataisiin katkaistua ja pääsy ylempään jatkosarjaan varmistettua.

Pöytyälle mentiin jälleen kerran vajaakuntoisena, mutta hyvin saimme rivit koottua ja palasimme voittokantaan lukemin 0-1 (4-5, 5-5). Paikallaan oli myös ilmaa puhdistava kokous ja keskustelu pelaajien, vanhempien ja valmentajien kanssa. Seuraavien neljän pelin aikana selviäisi pääsy ylempään jatkosarjaan. Kolme voittoa neljästä riitti tähän tavoitteeseen vallan hyvin. Turku kaatui lukemin 2-0 (12-3, 6-2), Mailajuniorit 1-0 (3-3, 10-6) ja Laitila 2-1 (8-6, 1-5, 2-1). Pesäkarhuille kärsitiin tappio lukemin 2-0 (7-2, 4-1).

Joukkue siis kokosi hyvin rivinsä ja saavutti kaudelle asettamansa tavoitteen eli pääsyn ylempään jatkosarjaan. Tästä lähin kaikki on vain plussaa, mutta tietenkin voitosta taistellaan loppuun asti.   Ensimmäinen jatkosarjan ottelu pelattiin jo runsas viikko sitten Hämeenkyröä vastaan. Hämeenkyrö vei runsasjuoksuisen ottelun lopulta lukemin 0-2 (5-11, 7-10). Jatkosarja jatkuu seuraavaksi vieraspelillä Raumalla 19.8. sekä kauden viimeisellä kotiottelulla, jossa maanantaina 24.8. vastaan asettuu Pesäkarhut. Loput pelit pelataan vieraskentillä Tampereella keskiviikkona 26.8. ja Kankaanpäässä sunnuntaina 30.8.  

Tervetuloa siis kannustamaan naisten joukkuetta voittoihin myös loppupeleissä! Kovin loukkaantumisalttiin joukkueen otteita kannattaa tulla seuraamaan, sillä ikinä ei tiedä, mitä meidän peleissä sattuu ja tapahtuu. Olemmehan pelanneet kaksi peräkkäistä ottelua ja molemmissa kävi ambulanssi. Tulkaahan siis pitämään peukkuja, että loputkin pelaajat selviävät hengissä loppukauden! wink


Kyllä, me pussitimme karkit ja ei, emme pyydä anteeksi, jos pussi ei miellyttänyt cool

-Mari-

 

Ajankohtaista



Valitse joukkue, jonka tiedot näytetään

Edellinen ottelu - Miehet

Seuraava ottelu - Miehet

Tulevat ottelut - Miehet

Kalenteri - Miehet

Maaliskuu 2024
MaTiKeToPeLaSu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

 
= Kotiottelu
 
= Vierasottelu

Sarjataulukko - Miehet