Sunnuntaina Pesä-Veikot matkaa sarjajohtaja Kouvolan Pallonlyöjien vieraaksi KSS Energia Areenalle Kymenlaakson. Molemmat joukkueet ovat pelanneet viimeksi torstaina. Kouvola voitti supervuoroparin jälkeen vieraskentällä Nurmon Jymyn. UP-V puolestaan joutui kotikentällään tunnustamaan raahelaisen Pattijoen Urheilijat paremmakseen.
- Eka jakso oli suht hyvä. Meillä oli hyvät paikat mennä selvään johtoon alussa, mutta sössittiin ite. Tehtiin kauhea määrä turhia paloja. Toka jaksolla alkoi jo vähän varmaan bensiinikin loppua. Rasinkankaan eka läpilyönti karkas aika helposti ja sen jälkeen niillä onnistui kaikki, Kari Löytökorpi harmitteli.
Torstainen on kuitenkin jo mennyttä elämää. Tiukasti viime viikot harjoitellut Lokkiparvi viettää pientä taukoa ennen pitkää vierasreissua Kouvolaan.
- Huilataan tämä viikonloppu ja käännetään ajatukset pois pesiksestä. Matkamiehet käyvät kotona tuulettumassa.
Kouvolan ulkokenttä on sarjan tiivein. 23 ottelun jälkeen päästettyjä juoksuja on 85 eli ainoana joukkueena alle sata.
- Ulkopeli on heillä tosi hyvä. Toni Kohonen ja Sami Partanen muodostavat etukentästä todella tiiviin. Sisäpelissä on kaksi hyvää kärkeä ja päälle kotiuttajajokerit.
- Kärkietenijät, Sami Karjala ja Anssi Lammila, eivät ehkä ole ihan samanlaisia kentälle menijöitä kuin esimerkiksi Sami Haapakoski. Ihmetellä kyllä pitää, jos eivät pelaa finaalissa, Löytökorpi sanoo.
Kun yhteen ottavat sarjan tiivein ulkopelijoukkue ja sisäpelissä vähiten juoksuja tehnyt joukkue on luvassa haasteellinen ottelu.
- Lähdetään hakemaan onnistumisia. Meillä on täysi työ saada tilanteita aikaiseksi. Ulkopeli pitää olla tiukkana. Tässä opetellaan koko ajan paremmiksi pelaajiksi ja paremmaksi joukkueeksi, Löytökorpi kertoo.
OHO! Lautasen äärellä vastakkain ovat kuusinkertainen vuoden lukkari Toni Kohonen sekä uransa kolmanteen Superpesisotteluun lukkarina valmistautuva Ville Viita.
Seuraa heitä
UP-V: Ville Viita
- Jatkaa varmasti lautasen äärellä.
KPL: Koko joukkue
- Kaikki ovat huippupelaajia, joita kannattaa seurata.
Edelliset ottelut
16.5.2010 Ulvila - Kouvola 0-2 (1-2, 1-4)
Lue myös Kouvolan ennakko.
Kouvolan Pallonlyöjät - Ulvilan Pesä-Veikot sunnuntaina 1.8.2010 klo 15.00 KSS Energia Areena, Kouvola