Kauden toiseksi viimeiseen runkosarjan kotiotteluun Pesä-Veikot saa vieraita Pohjois-Pohjanmaalta, kun Pattijoen Urheilijat Raahesta vierailee Yrittäjä-Areenalla. PattU taistelee tiukasti sijoista 4-6, ollen tällä hetkellä kuudes. Vieraiden edellinen peli on tiistailta, kun raahelaiset voittivat supervuoroparin jälkeen Nurmon Jymyn. UP-V pelasi edellisen kerran sunnuntaina, Vimpelin Vedon vieraana Saarikentällä.
- Ulkopeli oli suht hyvää. Oltiin alakynnessä, mutta teemana oli ettei anneta läpilyöntejä ja siinä onnistuttiin. Ulkopeli ei kestänyt ihan loppuun asti, ei päästy ahdistelemaan Vimpeliä, Kari Löytökorpi kertoi.
Edellisen vastustajan tavoin vieraili Pattijoki on kova joukkue. Vaikkakin viime kauden joukkueesta puuttuvat molemmat kopparit ja Vimpeliin vaihtanut kärkietenijä Sami Haapakoski. Haapakosken saappaisiin sisäpelissä hypännyt Timo Kallio on kuitenkin osoittautunut hyväksi kärjeksi.
- Heillä on hyvä kärki, Kallio, Kosonen, Kemilä, Rasinkangas ja Mäkelä. Ulkopelissä on heikkoja kohtia, niitä haastetaan, Löytökorpi suunnittelee.
Viime kausien UP-V:n luottopelaaja, syksyllä Pattijoelle vaihtanut, Ilari Siutla (kuvassa->) ei pääse pelaamaan entiselle kotikentälleen. Alkukaudella hyvin onnistunut Siutla on sivussa koko loppukauden nivusvamma vuoksi.
Pattijoki tarvitsee kipeästi Ulvilasta kolme pistettä pysyäkseen Oulun ja Hyvinkään tahdissa. Pesä-Veikoille pisteet eivät ole tärkeitä, mutta ilmaiseksi vieraat eivät kuitenkaan saa yhtään mitään.
- Totta kai aina tavoitellaan voittoa, mutta katotaan muita asioita. Lähdetään kiusaamaan.
Sitten edellisen pelin Lokkien kokoonpano on kokenut muutaman muutoksen. Pitkään loukkaantuneina olleet Jussi Parvi ja Niko Enqvist ovat tervehtyneet ja pääsevät jälleen pelaamaan.
Seuraa heitä
UP-V: Niko Enqvist
- Eka esiintyminen kotikentällä tällä tasolla.
PattU: Topi Kosonen
- Millä mallilla lukkarointi on.
Edelliset kohtaamiset
20.5.2010 Raahe - Ulvila 2-0 (4-2, 7-0)
OHO! UP-V:n kokoonpanossa on luvassa muutoksia. Parvi ja Enqvist ovat pelikuntoisia, mutta ketkä ovat sivussa?
Ulvilan Pesä-Veikot - Pattijoen Urheilijat, Raahe torstaina 29.7.2010 klo 18.00 Yrittäjä-Areena